Koijärveltä Lietoon

ja vaikka valtuustoon asti. Mutta ensin avantoon – ja sitten syömään!

On sunnuntaiaamu, katson yön jäljiltä turpeita kasvojani vessan peilistä ja ajattelen Koijärvi-liikettä. Luontoaktivismi oli Suomessa hajanaista 1970-luvun lopulla, mutta vuonna 1979 kaikki muuttui. Minua ei ollut tuolloin vielä olemassakaan. Merkittävänä lintualueena tunnettu Koijärvi haluttiin kuivata alueen maanomistajien viljelypinta-alan kasvattamiseksi. Mutta sehän ei niin vain käynytkään. Luonnonsuojelijat muodostivat Koijärvelle kansanliikkeen, ensimmäisen laatuaan Suomessa. Pyyhin silmänalusiani, sormet tuntuvat kasvoilla viileiltä. Koijärvi-liike halusi estää järven kuivattamisen ja säästää sen ainutlaatuisena lintualueena. Ihoni on veltto ja harmaa talven jäljiltä, levitän siihen meikinpohjustusvoidetta. Vaikka oikeuskäsittely Koijärven kuivattamisesta oli vielä kesken, maanomistajat alkoivat kuivattaa järveä omavaltaisesti. Tällöin luonnonsuojelijat rakensivat paikalle padon pitääkseen vedenkorkeuden ennallaan. Pohjustusvoiteen päälle laitan meikkivoidetta ja vielä saan kivipuuterinkin reunoilta raavittua murusia meikkivoiteen pintaan. Osa aktivisteista kahlitsi itsensä patoa purkamaan tulleisiin traktoreihin. Luomiväri saa olla jotain todella neutraalia. Vaaleaa, ihoniväristä. Luonnonsuojelijoiden peräänantamattoman työn seurauksena Koijärvi säilyi, rauhoitettiin lopulta kokonaan vuonna 1992 ja liitettiin Natura 2000 -verkostoon. Onkohan kajaalikynissä parasta ennen -päiväystä? Jos on, niin tämä omani on varmaan ylittänyt sen 15 vuodella. Koijärven-tapahtumat edistivät ympäristöhallinnon perustamista Suomeen vuonna 1983, ja Koijärvi-liikettä pidetään pohjana vihreiden järjestäytymiselle myöhemmin poliittiseksi puolueeksi.¹

Meikkaan ja mietin Koijärvi-liikettä ja sitä, kuinka heistä tuli ensimmäiset vihreät kansanedustajat. Kuinka heilläkin oli tärkeä se suojelu ja kuinka siitä alkoi kaikki. Kuinka itsekin olen kuullut, kuinka lähellä kaatuu puu, joka on vanhempi kuin kukaan meistä. Ja kuinka metsiemme uhraaminen selluksi kiinalaisille on väärin niin väärin meitä suomalaisia kohtaan, suomalaisia metsiä kohtaan, metsiemme eliöitä kohtaan, yksinkertaisesti väärin. Kuinka minullekin tämä asia on tärkeä niin kuin koijärveläisillekin oli tärkeä se järvi. Niin tärkeä, että minäkin teen mitä tahansa, jos minulla vain on mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuinka me metsiämme hoidamme ja suojelemme.

Laitan päälleni kukallisen paidan, yhden luottopaidoistani, tai sen porvoolaiselta kirpputorilta löytämäni neuleen ja kiinnitän korviini korvakorut, ne jotka on pienistä männynkävyistä tehdyt taikka ne toiset puiset raisiolaisen koruntekijän herkin lehtikuvioin maalaamat. Minä sudin rajaukset tylsällä kajaalikynällä ja jätän hiukset harjaamatta, sillä niin minulla on tapana tehdä. Ja minä hymyilen muotokuvassa (sehän sujuu sinulta niin luonnostaan, kuvaaja kannustaa, ja niinhän se sujuu, sillä minä olen luonnostani iloinen ja hymyileväinen ihminen) ja sitten minä hymyilen kuvaajalle vielä Liedon kirjastossa ja kaupungintalossa ja valtuustosalissakin minä hymyilen kaikkien niiden uusien ja vähän tuttujen ihanien ihmisten kanssa samassa kuvassa, sillä tämä on meille kaikille tärkeää nyt.

Saman sunnuntain iltana Järvelän avannolla mustanpuhuvaa Littoistenjärveä tähdittävät lukemattomat lämpimänsävyiset lamput. Höyry nousee saunasta laiturille tepastelevista kylpijöistä hattaramaisina puuskahduksina. Joutsenia on monta, mustassa vedessä heitä kelluttelee niin monta, ja kun katson puolison pulahtavan laiturinnokasta kylmään veteen takanaan musta musta musta maisema, jossa laulujoutsenten vartalot loistavat epätodellisina veistoksina kuin vaniljagelatotötteröt ja heidän takanaan mustalla mustalla mustalla taivaalla kuunsirppi niin solakka ja selkeärajainen vierellään Venus niin julkean kirkas, minä ajattelen,

ettei tämä voi olla tottakaan,
että enhän minä ole mikään talviuimari
mikään avantouimari minä en ole.

Mutta niin vain minäkin pulahdan, en yhden kerran enkä kahtaa vaan viisi kertaa minäkin pulahdan hyiseen veteen tietämättä yhtään, mitä veden pinnan alla on.

Ja kotona minä vastaan Ylen vaalikoneeseen,
vastaan,
vaikka enhän minä ole mikään poliitikko.

Siitä huolimatta minä vastaan (joo!)
enkä voisi olla ylpeämpi siitä, että minä saan olla yksi heistä,
koijärveläisten jalanjäljillä kulkijoista,

Liedon vihreiden kuntavaaliehdokas.²

Kolme ihanaa vegaanista luottoreseptiäni arkeen

Jotta ei mene aivan hurmokselliseksi politikoinniksi tämä, jaan arkiruokalistan virkistykseksi kolme viime aikojen suosikkireseptiäni. Juhannuksen paikkeilla jakamani kolme ihanaa salaattia olivat todella suosittuja – ovathan ne niin ihanii salaattei! Ja hei en malta odottaa, että pääsen taas pihalle syömään Jennifer Aniston -salaattia auringonpaisteeseen ja hulmuttelemaan vaikka vähän kesämekon helmaa siinä sivussa!

Taisin kesällä salaattireseptejä jakaessani tokaista, että koska netti on pullollaan toinen toistaan ihanampia ruokaohjeita, ei minun tapauksessani kannata niitä tyhjästä nyhjäistä. Pyörsin puheeni kuitenkin julkaistessani joulun alla reseptini maailman parhaasta punajuuripitsasta. Tiedä vaikka tästä ruokailottelusta kehkeytyy vielä joku tapa, joku Janinan keittokomerossa -tyyppinen tekstisarja³… No niin!

• Yksi pastaresepti, johon palaan yhä uudelleen aina ja aina vain, on vegaaninen pasta carbonara tai cacio e pepe Saara Atulan Viimeistä murua myöten -blogista. Siis tämä on vaan niin järkyttävän hyvää, että ihan saa vatsansa viereen käpertyä kerälle tämän syömisen jälkeen. Olen testannut reseptiä sekä kylmäsavutofulla että munakoisolla että sekä-että. Kaikki toimii. Tofun ostovinkkinä suosittelen tutustumaan Lidlin valikoimaan; tofu on edukasta siellä (tekisi mieleni lisätä tähän jotain tämänhetkisestä tofuun liitetystä pervoilusta, mutta jätetään politikointi nyt tästä…). Savuaromi on tosi kiva ja ihana, mutta kuten Saara kirjoittaakin, resepti toimii oikein hyvin myös savupaprikamausteella höystettynä. Olen tavannut raastaa päälle Violifen Blockia, kovaa parmesaanimaista vegejuustoa, mutta en ole löytänyt sitä enää kaupoista enkä näköjään enää Violifen verkkosivuiltakaan. Parmesaanimaisena pastanpäällisihanuutena toimii myös vallan hyvin terveellisempi ja kotimainen Foodinin Paravegano (aiemmin Paramesan!). Käytätkö jotain muuta kasvipohjaista pastan päällä? Kerro ihmeessä mitä!

• Toinen aivan käsittämättömän ihana arkiruoka on tämän talven reseptilöytömme Meillä kotona -sivustolta: vegaaninen karjalanpaisti. Siis niin hyvää. Valmistan aina tuplamäärän, ja tämä toimii niin keitettyjen perunoiden kuin perunamuusinkin kanssa. Sen verran olen reseptissä oikaissut, että en ole laittanut "paistia" uuniin, vaan levyllä keittänyt kasaan hiukan. Reseptissä mainitaan proteiinina Valion Gold & Green -sarjan nyhtökaura, eikä ole kyllä Gold & Green Tomaatin voittanutta! Tämä on just sellainen ruoka, että kun on ensin ollut hiihtämässä pikkupakkasessa monta tuntia ja sitten palaa kotiin ja padasta nousee höyry niin ihan alkaa suupielestä kuola valua. Tänä talvena täällä etelässä en päässyt kertaakaan hiihtämään tosin (kyynel), mutta pääsen kiinni lapsuuden hiihtopäivien tunnelmasta tällä ruoalla silti (ja laitan silmät kiinni kun katson ikkunasta keskitalven vaaleanruskeaa maisemaa).

• Ja kolmas Janinan keittokomerossa (heh, tästä tuli nyt joku meeminkaltainen) tällä kertaa jaettava resepti on Maapähkinä-tofuwokki Hannan Vegeviettelys-blogista. Tässä reseptissä on kaikki maut täydellisessä tasapainossa ja tähdet kohdillaan tai vähintään zeniitissä. Meillä on makeuttamatonta maapähkinävoita aina jääkaapissa, sillä sitä voi myös sutaista Luumu-koiralle kongin sisuksiin ja antaa näin papparaiselle ajankuluksi aivopähkinän (vai maa-?).

Olen löytänyt varmaan eniten kokattavaa Viimeistä murua myöten- ja Vegeviettelys-blogeista, eli jos kaipaat lisää vaihtelua ainaisiin mitä tänään syötäisiin -pallotteluihin, suosittelen lämpimästi selaamaan näitä verkkosivuja vaikka ihan alkuun. Ja mielelläni otan vastaan suosituksia uusista resepteistä, eli vinkkaa hei kommentteihin!

En nyt tässä härdellissä ota uutta projektia itselleni (ehkä), mutta tilasin jokin aika sitten omaan hyllyyn Elina Innasen (Chocochili) Yhden astian vegaaniruoat (Kosmos 2022), ja kävi mielessä kokata kirja läpi vaikka yksi resepti viikossa -tyyliin. Niin ihania ruokia, niin vähän aikaa, on tämän ruoanlaittajan tässä elämäntilanteessa todettava ja turvauduttava yhä useammin kaupan einesosastoon, joka on sekin kyllä ilahduttavan monipuolinen tätä nykyä! (Esim. Rebl Eatsin aivan kaikki on superhyviä ja kestosuosikkejani ovat myös Atrian Vegan Pasanda sekä Kokkikartanon Mausteinen linssikeitto.)

1. Salo, M. (2009). Kahleissa Koijärvellä. Edita.
Sohlstén, J. (2007). Liikkeen voima. Teoksessa Remes, T. & Sohlstén, J. (toim.) (2007). Edellä! Vihreä liitto 20 vuotta. Vihreä sivistysliitto ry. (27–57)
Paluu Koijärvelle -dokumentti. Yle elävä arkisto. https://yle.fi/a/20-115927

2. Kiitän luottamuksesta! Hämmentyneenä, liikuttuneena ja erityisesti tarmokkaana ensimmäinen tekoni ehdokassopimuksen allekirjoittamisen jälkeen oli allekirjoittaa Suomen luonnonsuojeluliiton lähimetsäsitoumus. Metsä on minulle aivan äärettömän tärkeä, ja ajattelen, että määrätietoisilla ratkaisuilla ja kunnianhimoisella päätöksenteolla voimme vaalia meidän kaikkien yhteisiä metsiä monimuotoisuuden ylläpitämiseksi, luontokadon hillitsemiseksi ja metsien virkistysarvojen säilyttämiseksi.

3. Tässä yhteydessä muistuu mieleen, että jaoinhan myös syksyllä kolme ihanaa asiaa omenasta.