Villi puutarhani – pihahäpeästä monimuotoisuushankkeeksi

Kuinka villiintyvän puutarhan hoitaja tukee biodiversiteettiä ihan vain siemailemalla rosékuoharia.

Jos tämänkertainen naakkapostini on liian pitkä luettavaksi sähköpostissa, se johtuu siitä, että laitoin tähän a i k a monta kesäkuvaa. En mahtanut itselleni mitään. Voit lukea kirjeeni kokonaisuudessaan Substackista täältä. Yritän olla ensi kerralla vähän tiiviimpi asiassani. ♡

Kun 14 vuotta sitten muutin tähän taloon, tähän pohjoisrinteestä Aurajoen puoleen kumartavaan yli 70 vuotta vanhaan rintamamiestaloon, olin huumaantunut suuresta metsään rajautuvasta tontista, vanhoista omenapuista ja muurikkalettukodasta, talon eteläseinustalla kasvavasta mielettömän suuresta verenpunaisesta ruususta, ikivanhasta raparperista ja viiniköynnöksestä, joka pyöräytti ihan oikeita syötäviä viinirypäleitä. Mielessäni tanssahtelisin ja ehkä vähän leijailisinkin puutarhassani paljain varpain henkäyksenkeveissä kesämekoissa ja tarjoilisin kesäjuhlavierailleni jotain ihanaa rosémaista proseccoa ja viikunoin höystettyjä alkupaloja, ihan sama mitä kunhan niissä on viikunoita, sillä tuoreet viikunat ovat vaan niin kauniita, niin kauniita. Kesäjuhlissa, joita olisi usein sillä kesäkin olisi usein, vieraani istuisivat omissa kesämekoissaan omenapuiden alle asettamissani puutarhakalusteryhmissä, sellaisissa valkoisiksi maalatuissa pitsileikkauksin valmistetuissa valurautaisissa, jotka ovat niin herkät ja romanttiset, ettei metallikaan tuntuisi Suomen kesässä, pohjoisrinteessä, omenapuiden varjossa, kylmältä. Koskaan.

Kaikki se kuulostaa edelleen jumalaiselta. Mitä sille kaikelle tapahtui?

Kävin tätä naakkapostiani varten kovalevyltä läpi pihan kesäkuvia viimeisten viiden vuoden ajalta. Voi että. Miten kaikki onkaan niin vihreää ja lapsikin niin pieni ja kaikki niin ihanaa. Oh.

Laitoin innoissani viljelylaatikoita. Ne kasvavat nyt koivua ja erilaista heinää. Siirsin ruusun ja vasta myöhemmin ymmärsin, että ruusu ei ehkä halua tulla siirretyksi. Siirsin raparperinkin, ja vaikka sitä en tappanutkaan, on se siirrettävä uudelleen, niin paljon sen elämänilosta on hiutunut. Viiniköynnöstä leikkasin niin tomerasti, että yhtenä keväänä se ei jaksanut herätä enää. Omenapuitakin jaksoin leikata aikani, mutta ne ovat viime vuosina saaneet pitää päänsä. Nurmi on sammaloitunut, onneksi, ja heinittynytkin osin. Yhtenä kesänä laskin "nurmikolta" löytyviä eri luonnonkasvilajeja mutta lopetin laskemisen sataan. Metsän reunassa on kasa kymmenen vuotta sitten traktorilla siihen kaadettua, parempaa käyttöä odottamaan jäänyttä multaa. Multakasa kasvaa leskenlehteä, voikukkaa, kevättaskuruohoa ja myöhemmin kesällä niittyleinikkiä ja siankärsämöä. En ole kylvänyt niitä siihen, tietenkään, ne valitsivat ihan itse kasvaa siinä.

Alkuinnostuksen ja sitä seuranneiden lukuisien pettymysten jälkeen piha ja puutarha on saanut olla aika pitkälti omillaan. Nurmikon leikkaamisenkin kanssa on ollut vähän niin ja näin. Vaikka leikkurimme on kevyt ja sähkökäyttöinen, on sen työntäminen rinteessä ollut yhtä Jaakobin painia. Syksyisin en jaksanut haravoida. Kaikki aina vähän jäi, kunnes oli liian myöhäistä enää ryhtyä.

Olin aikeissa kirjoittaa puutarhani ruokkoamattomaan kuntoon liittyvästä häpeästäni, mutta en saakaan kiinni siitä tunteesta enää. Kun naapurustossa on pieteetillä hoidetut nurmet ja kasvitkin kasvavat siellä, missä niiden on tarkoitus kasvaa, tämä pihanhoidollinen leväperäisyyteni hävetti minua monta vuotta. Kyse ei sinänsä ole laiskuudesta eikä ehkä saamattomuudestakaan. Olen uuttera ja aikaansaava ihminen. En vain ole sitä puutarhassani.

Konformisuudesta kummunnut häpeäni alkoi liueta, kun joitakin vuosia sitten aloin havahtua etuihin, joita villimpi puutarha luonnon monimuotoisuudelle tarjoaa. Kynsisaksilla ja vatupassilla reerattujen nurmikoiden sijaan puutarhaa koskeviin arvoihini alkoi sekoittua soraääniä. Ne kuiskivat:

jätä siimaleikkuri lataamatta
jätä nurmikko leikkaamatta
jätä rikkaruohot kitkemättä
jätä lehdet haravoimatta
jätä risut siivoamatta
jätä, jätä, jätä
anna olla
rentoudu
kaada vaikka lasillinen sitä ihanaa kuoharia ja kömmi viidakkosi uumeniin nauttimaan tästä kaikesta, joka on mahdollista siksi että annat olla.

Reidelleni laskeutuu kimalaiskuoriainen. Heinikon suojassa omenapuiden juuressa kokonaisen kesäpäivän viettää rusakko. Metsähiiret telmuavat ja myyrät pupeltavat. Joku syö lapsen toivomista auringonkukantaimista puolet mutta puolet jää syömättä. Mansikka ja maa-artisokka viihtyvät sittenkin samassa laatikossa. Nurmikon keskellä kasvaa ruohosipuli, mistä lie siihen asumuksensa pystyyn pykännyt. Vuosikausien, ehkä -kymmenienkin ajan muotoonleikkaukseen sopeutunut valtavaksi tursahtanut kuusi kasvattaa ensimmäisen käpynsä. Alun perin muutaman neliön kattanut vadelma valloittaa puolet alapuutarhasta ja tuottaa vuosittain liki kymmenen kilon vadelmasadon. Istuttamieni hevoskastanjan ja pajun lisäksi nurmen läpi on työntynyt koivua ja kuusta, joiden olen antanut olla. Täyttäkää tämä maa, ajattelen. En tarvitse tyhjää tilaa mihinkään.

Vinkkejä monimuotoisempaan puutarhanhoitoon (tai hoitamatta jättämiseen)

• Lehtien ja muun karikkeen siivoaminen kannattaa jättää keväällä myöhemmäksi tai lopettaa sellainen hömpötys tyystin. Lehtikasat ynnä muu ovat hyönteisten, matelijoiden ja pienten nisäkkäidenkin tärkeitä talvehtimispaikkoja. Kun antaa kasojen olla, ei tule häirinneeksi niissä asuvia. Kasat maatuvat yllättävän nopeasti ja vapauttavat näin ravinteensakin takaisin maahan.

• Unohda nurmikot! Suomen Luonto -lehti valitsi vuoden turhakkeeksi 2024 aivan oikeutetusti nurmikon¹. Nurmikko on lajistoltaan köyhää monokulttuuria, josta ei ole iloa kenellekään. Se ei tarjoa suojaa eikä ravintoa juuri millekään lajille ja vie tilaa luonnonkasveilta, joita tarvittaisiin monimuotoisuuden tueksi. Anna nurmen villiintyä, ja saatat yllättyä siitä, mitä kaikkea sieltä muutaman vuoden kuluttua löydätkään. Aion itse leikata lyhyeksi ainoastaan pieniä oleskelun ja kulkemisen kannalta keskeisiä väyliä. Kokeilen myös tänä vuonna rikkoa vanhan "nurmen" pintaa pienestä kohtaa ja kylvää siihen jotain suomalaista monivuotista niittykukkaseosta. (Aiemmin saatoin haaveilla kokonaisesta kukkakedosta mutta realiteettien iskostuttua päähäni ajattelen että ehkä niittyneliö riittää.)

• Muista paju! Paju on yksiä ehkä väheksytyimmistä puistamme, ja meiltäkin kaupunki parturoi ne ojanpielistä maisemaa "rumentamasta". Varhaisina kukkijoina pajut ovat kuitenkin kimalaisille ja muille kevääseen herääville pölyttäjillemme elintärkeää ruokaa², joten jos puutarhassasi on paju, voit pitää itseäsi onnekkaana!

• Vaali pimeyttä. Valosaaste on yksiä alati lisääntyvistä ympäristöongelmistamme, johon ei kiinnitetä lainkaan riittävästi huomiota. Ihmisellekin aiheutuvien terveyshaittojen lisäksi tarpeeton pihavalaistus häiritsee hyönteisiä ja voi osaltaan aiheuttaa hyönteiskatoa. Valosaaste saa hyönteiset hämääntymään päivän pituudesta³ ja aiheuttaa ongelmia navigoinnissa, sillä hyönteiset erehtyvät tulkitsemaan puutarhan lamput kuun ja tähtien valoksi⁴.

• Istuta kukkia. Okei. Tämä on se vaikein osuus, ehkä. Jostain sain taas monen vuoden siemenettömyyden jälkeen päähäni kokeilla jättiverbenan esikasvatusta tänä keväänä. Luin, että jättiverbena olisi sekä perhosten että kimalaisten mieleen⁵, ja äkkiäkös tuosta pyöräytän pihaan yhden jättiverbenapenkin. Tilasin laatusiemeniä Hyötykasviyhdistykseltä ja luin ohjeet pil kul leen – yksi ainutkaan taimi ei mullasta päätään nostanut. No, hurahdus on monesti kokonaisvaltainen, joten onneksi (?) lipaston laatikossa odottelee toistakymmentä pussia erilaisia kesäkukansiemeniä, jotka eivät vaadi esikasvatusta. Onnistuneimmat kasvatuskokeiluni vuosien varrelta ovat olleet pinaatti ja kesäkurpitsa. Niissä en ole vielä epäonnistunut, joten jos tämäkin kesäkukkakesä menee reisille, kasvatan jatkossa yksinomaan pinaattia ja kesäkurpitsaa.

• Älä käytä torjunta-aineita! Tämä on varmaan aika selvä (kemikaaleista on haittaa niin hyönteisille, maaperälle kuin meille ihmisillekin), mutta laitetaanpa vielä suuraakkosin: ÄLÄ KÄYTÄ TORJUNTA-AINEITA! Meiltä löytyi talon oston yhteydessä 14 vuotta sitten piharakennuksesta avattu pullo Roundupia, ja olen varma, että sitä on maaperässä edelleen.⁶

• Ripusta linnunpönttöjä ja askartele hyönteishotelleja. Ripusta hyönteishotellit mielellään muualle kuin makuuhuoneen kohdalle ulkoseinään – erityisesti jos pihapiirissä on hyönteislounasta uutterasti suihinsa havittelevia käpytikkoja.

Ja siis on sanottava, että meillä on ihana puutarhan hyvä haltiatar anoppini, joka on rakentanut pari perennapenkkiä ja jolta olen oppinut muun muassa että on olemassa sellaisia kuin kaihonkukkia!

Mitä muita vinkkejä keksit laisk… monimuotoisuudesta haaveksivalle peukalonpyör… puutarhurille? Kerro mielellään!

Hats off muuten jokaiselle puutarhurille, joka saa puutarhansa loistamaan ja hyönteiset viihtymään! Vaikka olen itse puutarhanhoidossa laiska ja saamaton, ra kas tan ihanan värikkäitä puutarhoja ja piipahdan mielelläni sellaisissa esimerkiksi jonkin reissun yhteydessä. Tähän liittyen jaankin kaksikin puutarhailotteluun liittyvää kirjaa, joista toisen olen NIIN IHANISSA NAAKOISSA aiemmin maininnutkin (oli toukokuun lainauksena myös viime vuonna!).

1. Ja tämähän oli Jamaica Kincaidin Puutarhani (kirja). Teoksen on suomentanut Helka Sivill (2024), ja kustantamo S&S kirjoittaa siitä sivuillaan näin: "Hurmaavassa muistelmateoksessa kirjailija Jamaica Kincaid kirjoittaa yhdestä suurimmasta rakkaudestaan: puutarhastaan. Hänen ensimmäinen puutarhansa Vermontissa oli istutuslaatikko kodin etupihalla. Siihen hän kylvi kokeenempien puutarhuriystäviensä tyrmistykseksi vain rakastamiensa kukkasten siemeniä. Puutarhani (kirjaan) Kincaid kokoaa kaiken, mitä rakastaa (ja mitä ei rakasta) puutarhoissa. Hän tarkastelee puutarhanhoitoa intohimoisesti ja tarkoin silmin ja ottaa lukijan mukaansa matkoilleen eri puolille maailmaa."

2. Hyvin samalla konseptilla on rakentunut myös Mari Mörön Puutarha äänessä -äänikirja (Teos 2022). Kustantamon sivuilla sitä kuvataan seuraavasti: "Garden writingin Suomeen tuoneen Mari Mörön puutarhatarinoiden parhaimmisto on nyt koottu hurmaavaksi äänikirjaksi, jonka tunnelma lumoaa. Omakohtaiset tarinat rönsyävät, ja kasvikuntaa kannatetaan ja kumarretaan. Toivosta ei hellitetä eikä huumorista tingitä. Hilpeän Puutarha äänessä -kokoelman 18 kukkajuttua on täynnä kiinnostavia kaskuja kasvien värikkäästä historiasta, niiden inspiraatiosta taiteilijoille ja niiden merkityksistä ympäri maailmaa. Mutta ennen kaikkea ne opettavat kotipuutarhurille elämäntaidoista tärkeintä: leppoisaa mutta jämäkkää asennetta."

Lämmin suositus kummallekin teokselle lukijalle, olkoon hän puutarhurina laiska taikka uuttera. Olisin mieluusti siteerannut Mörön kokoelman ensimmäistä kukkajuttua (mutta tosiaan tämä löytyy vain äänikirjana) – niin mainiosti se keskusteli Elinan (

Elina Haverinen

) ja minun kirjoittamien tekstien kanssa hitaan ja nopean elämän keinotekoisesta mustavalkoisuudesta:

Hidas elämä – mitä se oikein tarkoittaa?

Hidas elämä – en halua sitä, enkä kyllä nopeaakaan

Näille hitaan elämän kirjeillemme on tulossa muuten jatkoa tässä keväällä. (Jeij, en malta odottaa!) Sillä välin nautin villin puutarhani antimista (vuohenputkea ja nokkosta on jo!) siinä missä metsäkauriskin. Krookukset ja valkovuokot sujahtivat nimittäin parempiin suihin niin sukkelasti, ettei puutarhuri ehtinyt edes kuoharilasiaan täyttää.

Ps. Sain juuri korvanappiini tiedon, että Viherlassilassa on mitä herttaisimpia ruusumanteleita. Siis ruusumanteli! Nimikin on jo niin rrrromanttinen, etten ehkä kestä. Aion todellakin hakea sellaisen/-sia sieltä ja napata ehkä kolmanteen kainalooni vaaleanpunaisen kirsikkapuun (sillä valkoinen meillä on jo, kiitos vaan).

1. Suomen Luonto. (2024). Tiedote: Vuoden 2024 turhake on nurmikko. https://suomenluonto.fi/uutiset/tiedote-vuoden-2024-turhake-on-nurmikko/

2. SLL. (2024). Kiitos paju! – Lähetä palautetta pajujen puolesta omaan kuntaasi. https://www.sll.fi/ajankohtaista/kiitos-paju-laheta-palautetta-pajujen-puolesta-omaan-kuntaasi/

3. Seeskorpi, P. (2023). Valosaaste voi olla yksi syy hyönteiskatoon – himmeätkin katuvalot saattavat pilata perhosen talvehtimisen. https://yle.fi/a/74-20027642

4. Martelius, K. (2011). Tekokuu tuo ötökän. https://www.hs.fi/feature/art-2000004829903.html

5. Tynys, O. (2025). Jättiverbena on kesän hurmaavin perhosmagneetti, jonka esikasvatus aloitetaan aikaisin – näillä nikseillä saat siemenet itämään. https://www.meillakotona.fi/artikkelit/jattiverbenan-kasvatus

6. Roundupia ei tosiasiallisesti ole maaperässämme enää 14 vuoden tuotteen käyttämättömyyden jälkeen, vaikka Suomen kaltaisissa kylmissä olosuhteissa kemikaalien hajoaminen luonnossa kauan kestääkin.