Kukaan, jonka näppikseltä irtoaa sellaista tekstiä kuin sinun, ei voi olla tylsä ja harmaa ja iloton! Leikillisyys on todentotta muutakin kuin leikkiä sen kirjaimellisessa merkityksessä - ja toisinaan lasten leikit ne vasta vakavia ovatkin. Ainakin itkun määrästä päätellen 😆 Ja hei hurraaaaa sanataideohjaukselle ja -kursseille, huippuhyvä homma!! 🥳🥳🥳
Itkun määrästä päätellen tosiaan, vakavaa on :DD Hei voi että kiitos, olet kyllä niin oikeassa siinä, että leikillisyys on paljon muutakin ja/tai ihan muuta kuin leikkiä sen kirjaimellisessa merkityksessä. ♡ Kesää odotellessa, poks!
Samaa mietin kuin Elina! Sun teksteistä huokuu tietynlainen leikkisyys, ja todellakin hyvässä 😍❤️
Mulle lapsen leikkiin osallistuminen on myös yhtä tuskaa. Meidän 5-veelle leikkiminen on tällä hetkellä tosi tärkeetä, ja tosi vakavaakin hommaa 😅 se on vaan tosi vaikeeta mulle. Ahdistunun valmiiksi, kun huomaan, että lapsi on pyytämässä leikkimään kohta.
Toisaalta eihän kaikkia lapsiakaan kiinnosta samanlaiset leikit. Eli ehkei tässäkään tarvii itseä tuomita leikkimättömäksi vain sen takia, että tietyntyyppinen leikki ei innosta.
Oon pohtinut leikkisyyttä viime kuukausina. Ja sitä kuinka mä myös tarviin sitä (en niitä nukkeleikkejä!). Tuntuu, että otan välillä elämän liian vakavasti välillä ja huomaan, että leikkisyys ja heittytyminen vapauttaa ja tekee hyvää mielelle. Just opetin lasta lautailemaan ja koska onnistuin suhtautumaan siihen leikkimielellä, meillä oli yhdessä superhauskaa!
Voi että KIITOS! ♡ Joo se on hassu juttu, miten sitä vetääkin kaikenlaisia yleistäviä johtopäätöksiä itsestään jonkun yhden marginaalisen esimerkin pohjalta. "En pidä nukkeleikeistä, eli en pidä leikkimisestä ollenkaan." Höps!
Just myös juttelin yhden ystäväni kanssa tästä leikkiaiheesta, ja aivan samaan päädyttiin: sitä tulee ottaneeksi elämän liian vakavasti ja kaikenlaista leikillisyyttä ja riehakkuuttakin todella kaipaa. Liittyisikö tämä vakavuus jotenkin myös ikään ja elämänvaiheeseen (kiireeseen?) Leikillisyyttä lisää siis (mutta ei väkisin)! 😻 Toi sopii varmasti aika moneen muuten, että suhtautuu leikkimielellä, voisin myös aktiivisesti yrittää muistaa tämän, erityisesti nyt kun taas hiihtoloman jälkeen arki huomenna alkaa ja leikillisyys on (ehkä) aika etäällä monessa tilanteessa. 😅
On tosi vaikeaa löytää! Jotenkin on itse epäsopivassa mielentilassa tai on jo se joku valmis kaava tai rutiini, jota tiedostamattaankin toteuttaa. Hyvä pohdinta tämä, koetan jo heti tänä iltana muuttaa edes jonkun pienen kytkimen asennon itsessäni ja yrittää saada edes mahdollisuuden leikilliseen suhtautumiseen mahtumaan johonkin väliin. 😇
No hei, ihana sinä! Kyllähän sä tosiaan leikit: sanoilla ja tarinoilla ja hassutteluilla ja - ehkä leikkimisen määrittely voi usein olla liian tiukka. Tai just, että kun se varmaan jokaisella on vähän erilaista, mitä kukakin pitää leikkinä. Ehkä siinä voi soveltaa (totta kai voi!)? Sitenhän leikki kehittyy leikkijöidensä kaltaiseksi (niin kuin "pitääkin").
No sä oot aivan oikeassa! Ja hyvä toi loppukaneetti, johon mun on myös helppo samaistua: just niin kuin PITÄÄKIN. Mut joo, tänäänkin vielä olen silloin tällöin tässä päivän mittaan havahtunut tähän leikkiasiaan, ja selvästi täytyy olla sopiva mielentila tai riittävästi (aikataulullista) löysyyttä, jotta leikkiä kykenee edes harkitsemaan. Voiko tästä siis päätellä, että ihminen, joka ei leiki, on kiireinen ihminen..? :D
Hyviä pohdintoja! Tuo Tiia Trogenin kirja oli minullekin silmiäavaava, lähinnä siinä, kuinka leikkisyyttä voi käyttää vaikeista vanhemmuustilanteista selviämiseen. Olen alkanut hahmottaa niitä hetkiä, kun kiukku on sekä minulla että lapsella ihan kulman takana, ja on mahdollista säästää kaikkien hermoja heittäytymällä pelleilemään. En ole niitä äitejä, jotka ehkäisevät konfliktit ennalta suunnittelemalla ostosreissustakin hauskan pelin, mutta alan olla aika harjaantunut keksimään esim. hölmön laulun just oikealla hetkellä ja laukaisemaan ärsyyntyneen tunnelman lapsen kanssa. Tai kääntämään lapsen ärsytyksen siihen tyhmään lauluun 😆
Hei hauska kuulla, että Trogenin kirja on tuttu! Siis mulla on ihan putkiaivoinen olo, kun ihan kuin en ollenkaan osaisi soveltaa leikillisyyttä tai pelillistämistä arkeen tai tunnetaitoihinkaan. Tämä on selvästi jotain, mitä voisi yrittää aktiivisesti nyt harjoitella 😃 Toisaalta tuossa olen kyllä ihan hyvä, että osaan kääntää sen lapsen ärsytyksen johonkin muuhun, yleensä kai lähinnä itseeni. 😂 Hölmöt laulut ja muu pelleily kunniaan!
Tämä on hyvä ja kotoisa aihe! 😊 Omakohtaisesti näkisin leikin luovuuden pilaavan säännöt (esim. lautapelit), varsinkin jonkun muun keksimät säännöt! 😁 Sääntöjä on myös kotileikkien ja äitikivien ym. roolimallit. Olenkin koko ikäni saanut leikkiä yksin. 😄
Hei kiitos! Edelleenkin huomaan kipuilevani aihe(id)en rajaamisen kanssa, ja huomaan, etten halua tehdä sitä. Rajata liian tiukasti, vaikka nimenomaan niche on se, mihin vissiinkin kannattaisi pyrkiä... Parhaat pohdinnat selvästi syntyvät omien ominaisuuksiensa tai muiden hassutuksiensa tonkimisesta, ei sille mitään mahda. 😂 Ja onhan se kiinnostavaa, niin kirjoittaa kuin lukea niistä!
Ja kiinnostava tämä sääntö-näkökulma! Kun mä just ajattelen, että mua nimenomaan säännöt helpottavat. Että on helppoa, kun on rajat, missä pysytään. Tätä sietää pohtia, onko se kaaos, jota alitajuisesti pelkään rajattomuuden aiheuttavan? 🤯
Kyllä luovuuteen kuuluu sääntöjen rikkominen ja venyttäminen. Luin tässä taannoin norjalaisen nobelisti Jon Fossen kirjan Aamu ja ilta. Se on kaunis kirja, se ei noudata totuttuja sääntöjä ja tapoja kertoa. Kannustan uskaltautumaan oman mielen reunoille, rajojen takana on ääretön maailma. 😊
No niin kuuluu, mikä mua vaivaa? 🤣 Varmaan se on taas tämä iänikuinen kiltteys(ongelma), joka saa jähmettymään uuden ja tuntemattoman äärellä. Ja kiitos lukuvinkistä myös, Fosse on mulle aivan tuntematon vielä.
Kukaan, jonka näppikseltä irtoaa sellaista tekstiä kuin sinun, ei voi olla tylsä ja harmaa ja iloton! Leikillisyys on todentotta muutakin kuin leikkiä sen kirjaimellisessa merkityksessä - ja toisinaan lasten leikit ne vasta vakavia ovatkin. Ainakin itkun määrästä päätellen 😆 Ja hei hurraaaaa sanataideohjaukselle ja -kursseille, huippuhyvä homma!! 🥳🥳🥳
Itkun määrästä päätellen tosiaan, vakavaa on :DD Hei voi että kiitos, olet kyllä niin oikeassa siinä, että leikillisyys on paljon muutakin ja/tai ihan muuta kuin leikkiä sen kirjaimellisessa merkityksessä. ♡ Kesää odotellessa, poks!
Samaa mietin kuin Elina! Sun teksteistä huokuu tietynlainen leikkisyys, ja todellakin hyvässä 😍❤️
Mulle lapsen leikkiin osallistuminen on myös yhtä tuskaa. Meidän 5-veelle leikkiminen on tällä hetkellä tosi tärkeetä, ja tosi vakavaakin hommaa 😅 se on vaan tosi vaikeeta mulle. Ahdistunun valmiiksi, kun huomaan, että lapsi on pyytämässä leikkimään kohta.
Toisaalta eihän kaikkia lapsiakaan kiinnosta samanlaiset leikit. Eli ehkei tässäkään tarvii itseä tuomita leikkimättömäksi vain sen takia, että tietyntyyppinen leikki ei innosta.
Oon pohtinut leikkisyyttä viime kuukausina. Ja sitä kuinka mä myös tarviin sitä (en niitä nukkeleikkejä!). Tuntuu, että otan välillä elämän liian vakavasti välillä ja huomaan, että leikkisyys ja heittytyminen vapauttaa ja tekee hyvää mielelle. Just opetin lasta lautailemaan ja koska onnistuin suhtautumaan siihen leikkimielellä, meillä oli yhdessä superhauskaa!
Voi että KIITOS! ♡ Joo se on hassu juttu, miten sitä vetääkin kaikenlaisia yleistäviä johtopäätöksiä itsestään jonkun yhden marginaalisen esimerkin pohjalta. "En pidä nukkeleikeistä, eli en pidä leikkimisestä ollenkaan." Höps!
Just myös juttelin yhden ystäväni kanssa tästä leikkiaiheesta, ja aivan samaan päädyttiin: sitä tulee ottaneeksi elämän liian vakavasti ja kaikenlaista leikillisyyttä ja riehakkuuttakin todella kaipaa. Liittyisikö tämä vakavuus jotenkin myös ikään ja elämänvaiheeseen (kiireeseen?) Leikillisyyttä lisää siis (mutta ei väkisin)! 😻 Toi sopii varmasti aika moneen muuten, että suhtautuu leikkimielellä, voisin myös aktiivisesti yrittää muistaa tämän, erityisesti nyt kun taas hiihtoloman jälkeen arki huomenna alkaa ja leikillisyys on (ehkä) aika etäällä monessa tilanteessa. 😅
Lasten kanssa huomaa miten paljon auttaa, kun suhtautuu asioihin leikkimielellä. Mutta kun sitä leikkimieltä on välillä vaan niin vaikea usein löytää.
On tosi vaikeaa löytää! Jotenkin on itse epäsopivassa mielentilassa tai on jo se joku valmis kaava tai rutiini, jota tiedostamattaankin toteuttaa. Hyvä pohdinta tämä, koetan jo heti tänä iltana muuttaa edes jonkun pienen kytkimen asennon itsessäni ja yrittää saada edes mahdollisuuden leikilliseen suhtautumiseen mahtumaan johonkin väliin. 😇
No hei, ihana sinä! Kyllähän sä tosiaan leikit: sanoilla ja tarinoilla ja hassutteluilla ja - ehkä leikkimisen määrittely voi usein olla liian tiukka. Tai just, että kun se varmaan jokaisella on vähän erilaista, mitä kukakin pitää leikkinä. Ehkä siinä voi soveltaa (totta kai voi!)? Sitenhän leikki kehittyy leikkijöidensä kaltaiseksi (niin kuin "pitääkin").
No sä oot aivan oikeassa! Ja hyvä toi loppukaneetti, johon mun on myös helppo samaistua: just niin kuin PITÄÄKIN. Mut joo, tänäänkin vielä olen silloin tällöin tässä päivän mittaan havahtunut tähän leikkiasiaan, ja selvästi täytyy olla sopiva mielentila tai riittävästi (aikataulullista) löysyyttä, jotta leikkiä kykenee edes harkitsemaan. Voiko tästä siis päätellä, että ihminen, joka ei leiki, on kiireinen ihminen..? :D
Niin tyhmää kuin se onkin: Ei kiireessä ehi leikkiä! Ei pidä siis pitää kiirettä (vaan hauskaa) :)
Hyviä pohdintoja! Tuo Tiia Trogenin kirja oli minullekin silmiäavaava, lähinnä siinä, kuinka leikkisyyttä voi käyttää vaikeista vanhemmuustilanteista selviämiseen. Olen alkanut hahmottaa niitä hetkiä, kun kiukku on sekä minulla että lapsella ihan kulman takana, ja on mahdollista säästää kaikkien hermoja heittäytymällä pelleilemään. En ole niitä äitejä, jotka ehkäisevät konfliktit ennalta suunnittelemalla ostosreissustakin hauskan pelin, mutta alan olla aika harjaantunut keksimään esim. hölmön laulun just oikealla hetkellä ja laukaisemaan ärsyyntyneen tunnelman lapsen kanssa. Tai kääntämään lapsen ärsytyksen siihen tyhmään lauluun 😆
Hei hauska kuulla, että Trogenin kirja on tuttu! Siis mulla on ihan putkiaivoinen olo, kun ihan kuin en ollenkaan osaisi soveltaa leikillisyyttä tai pelillistämistä arkeen tai tunnetaitoihinkaan. Tämä on selvästi jotain, mitä voisi yrittää aktiivisesti nyt harjoitella 😃 Toisaalta tuossa olen kyllä ihan hyvä, että osaan kääntää sen lapsen ärsytyksen johonkin muuhun, yleensä kai lähinnä itseeni. 😂 Hölmöt laulut ja muu pelleily kunniaan!
Tämä on hyvä ja kotoisa aihe! 😊 Omakohtaisesti näkisin leikin luovuuden pilaavan säännöt (esim. lautapelit), varsinkin jonkun muun keksimät säännöt! 😁 Sääntöjä on myös kotileikkien ja äitikivien ym. roolimallit. Olenkin koko ikäni saanut leikkiä yksin. 😄
Hei kiitos! Edelleenkin huomaan kipuilevani aihe(id)en rajaamisen kanssa, ja huomaan, etten halua tehdä sitä. Rajata liian tiukasti, vaikka nimenomaan niche on se, mihin vissiinkin kannattaisi pyrkiä... Parhaat pohdinnat selvästi syntyvät omien ominaisuuksiensa tai muiden hassutuksiensa tonkimisesta, ei sille mitään mahda. 😂 Ja onhan se kiinnostavaa, niin kirjoittaa kuin lukea niistä!
Ja kiinnostava tämä sääntö-näkökulma! Kun mä just ajattelen, että mua nimenomaan säännöt helpottavat. Että on helppoa, kun on rajat, missä pysytään. Tätä sietää pohtia, onko se kaaos, jota alitajuisesti pelkään rajattomuuden aiheuttavan? 🤯
Kyllä luovuuteen kuuluu sääntöjen rikkominen ja venyttäminen. Luin tässä taannoin norjalaisen nobelisti Jon Fossen kirjan Aamu ja ilta. Se on kaunis kirja, se ei noudata totuttuja sääntöjä ja tapoja kertoa. Kannustan uskaltautumaan oman mielen reunoille, rajojen takana on ääretön maailma. 😊
No niin kuuluu, mikä mua vaivaa? 🤣 Varmaan se on taas tämä iänikuinen kiltteys(ongelma), joka saa jähmettymään uuden ja tuntemattoman äärellä. Ja kiitos lukuvinkistä myös, Fosse on mulle aivan tuntematon vielä.