Olen onnellinen ihan näineni! Jestas, miten hyvin sanottu. Ja tuokin, että aikuisilla on aina siellä portaiden yläpäässä jotain möykkyjä estämässä pääsyä ihan sinne korkeimmalle askelmalle. Vai pelätäänkö me vain tipahtamista niin paljon, että emme uskalla sinne astua. Kesän huolettomuutta tässä itsekin kovasti etsiskelen - ehkä sen täytyy vain antaa tulla.
Kiitos! ♡ Ehkä se on pelkoa, ehkä se on joku ihmeellinen tarve jättää aina vähän parantamisen varaa? Entä jos nyt on täydellistä? Onhan se aika kamalaa, sillä taso ei millään voi pysyä samassa, mikä tarkoittaa vääjäämätöntä laskua onnellisuudessa 😂. On niin totta, että lapset osaavat tämänkin paremmin, ehkä myös analysoivat vähemmän ja antavat vain mennä. 🥳 Kesän huolettomuudelle kovasti löytymistsemppiä täältä. 😘
Kiitos tästä pohdinnasta. Se pysäytti mut tosi hyvin tähän hetkeen. Rakastan sun sanojen käyttöä!
Mietin, että ihmisyyteen myös kuuluu jonkinlainen tulevaisuuden tavoittelu. Mikä muuten saisi meidät kehittymään ja kehittämään, tekemään tästä maailmasta parempaa. Mutta joo, tunnistan myös sen, että välillä elää liikaa siellä sitku-maailmassa.
Ooh KIITOS! 😍 Mä luulin joskus muutamia vuosia sitten, että ultimaattinen tavoite olisi kyetä olemaan tyytyväinen siihen, kun on paikoillaan eikä tee mitään. Kyllästyin siihen! Unelmointi ja tavoittelu on dynaamista, se on osallistumista elämään ja yhteiskuntaan kun se saa meidät toimimaan (eikä vaikka lamaantumaan). Sitku on varmaan se välttämätön "paha", ilkeä pikkuserkku, joka tulee unelmoinnin ja paremman tulevaisuuden tavoittelun vanavedessä. 😅
Totutelkaamme siis ilkeän pikkuserkun seuraan, mutta opetelkaamme jättämään hänet välillä myös huomiotta 😅
Luen just opintoihin liittyen Maaret Kallion kirjaa inhimillisiä kohtaamisia. Hän kirjoittaa hitaudesta ja kiireestä hyvin:
"Ihmiset eivät ole koneita, jotka jaksavat puurtaa rajattomasti, mutta eivät myöskään laiskiaisia, jotka olisivat parhaimmillaan loputtomassa hidastelussa. Niin liika kestovauhti kuin luovuttanut passiivisuus ovat kohtalokkaita hyvinvoivalle mielelle ja inhimillisille kohtaamisille. Kohtaamisen olosuhteet ovat levollisen valppaita: eivät luovuttaneen passiivisia eivätkä ylikierroksilla sykkimistä."
Ilkeä pikkuserkku "Sitku" voi mennä istumaan sinne sen päänsisäisen kämppiksen viereen ja heille voi kummallekin sanoa et NYT HILJAA. 😂
Hei muuten resonoipa nyt kovaa sun lainaus! Niin paljon olen tätä aihetta miettinyt oikeastaan koko vuoden, taidanpa laittaa kirjastosta varauksen tulemaan. Kiitos vinkistä siis! (Ja erityisesti mun on varottava tota ylikierroksilla sykkimistä, mun hurahtelu menee siihen aika helposti... 😂)
Palasin opintojen, ja Kallion kirjan äärelle, ja kas kummaa siellä tulivat vastaan sanat: "Tutkimukset kertovat, että onnellisuutta koetaan vain nykyhetkessä. Silti mieli pyrkii maalailemaan "sitku"-aikaa ja jää odottamaan parempaa hetkeä. Onnellisuuden kannalta olisi viisaampaa harjoitella tähän hetkeen laskeutumista ja elämän elämistä juuri nyt." Ja sitten vähän alempaa vielä: "Lääketieteen emeritusprofessori Jon Kabat-Zinn onkin osuvasti sanonut, ettei läsnä oleminen ole vaikeaa, vaan vaikeaa on muistaa olla läsnä. Juuri tässä läsnäolemisen paradoksi näyttäytyykin. Aina kun huomaat olevasi muualla kuin kyseisessä hetkessä, olet jo palannut takaisin. Havainnoiva mieli tuo aina takaisin, lempeästi, mutta päämäärätietoisesti. Kun mieli uskaltaa pysytellä tässä ja nyt, se kuulee, kohtaa ja toimii viisaammin."
Nyt lopetan ennen kuin olen kopioinut tähän koko kirjan😅
Ahhh! Ihan parasta mindfulness-filosofointia tähän perjantai-iltapäivään! 🤩 Eli havainnoiva mieli on se ystävä, joka palauttaa "Sitkun" omalle paikalleen, jonne se kuuluu, taka-alalle. Tekisi mieli sanoa että on Kabatt-Zinnin ajatus myös se, että kun avaa suunsa sanoottaakseen hetken kauneutta, on jo astunut aavistuksen pois siitä puhtaasta läsnäolosta, jota on yksinkertaisesti kokea ja ottaa vastaan. Ehkä ei kuitenkaan ole, olen varmaan jostain YouTubesta tämän poiminut omaan mindfulness-ajatusteni kokoelmaan. 🤭 Kiitos tästä!
Tää on taito: saa lukija nauramaan suhteellisen vaikean tahi vakavan aiheen äärellä. 😍
😍😍 Kiitos, huumori on leipälajini, vaikka välillä yritän jotain muuta 😅
Lilluttelin aikani sinun sanojen virrassa. Tosi kauniina soljuva kirjoitus 😍
Aah voi että ihana kiitos 🥰😘
Olen onnellinen ihan näineni! Jestas, miten hyvin sanottu. Ja tuokin, että aikuisilla on aina siellä portaiden yläpäässä jotain möykkyjä estämässä pääsyä ihan sinne korkeimmalle askelmalle. Vai pelätäänkö me vain tipahtamista niin paljon, että emme uskalla sinne astua. Kesän huolettomuutta tässä itsekin kovasti etsiskelen - ehkä sen täytyy vain antaa tulla.
Kiitos! ♡ Ehkä se on pelkoa, ehkä se on joku ihmeellinen tarve jättää aina vähän parantamisen varaa? Entä jos nyt on täydellistä? Onhan se aika kamalaa, sillä taso ei millään voi pysyä samassa, mikä tarkoittaa vääjäämätöntä laskua onnellisuudessa 😂. On niin totta, että lapset osaavat tämänkin paremmin, ehkä myös analysoivat vähemmän ja antavat vain mennä. 🥳 Kesän huolettomuudelle kovasti löytymistsemppiä täältä. 😘
Ihastuttava! Se sana mulle tuli kokovartalomaisesti kun luin sun tekstin❤
No eihän ♡ Onpa ihana kuulla, kiitos!
Kiitos tästä pohdinnasta. Se pysäytti mut tosi hyvin tähän hetkeen. Rakastan sun sanojen käyttöä!
Mietin, että ihmisyyteen myös kuuluu jonkinlainen tulevaisuuden tavoittelu. Mikä muuten saisi meidät kehittymään ja kehittämään, tekemään tästä maailmasta parempaa. Mutta joo, tunnistan myös sen, että välillä elää liikaa siellä sitku-maailmassa.
Ooh KIITOS! 😍 Mä luulin joskus muutamia vuosia sitten, että ultimaattinen tavoite olisi kyetä olemaan tyytyväinen siihen, kun on paikoillaan eikä tee mitään. Kyllästyin siihen! Unelmointi ja tavoittelu on dynaamista, se on osallistumista elämään ja yhteiskuntaan kun se saa meidät toimimaan (eikä vaikka lamaantumaan). Sitku on varmaan se välttämätön "paha", ilkeä pikkuserkku, joka tulee unelmoinnin ja paremman tulevaisuuden tavoittelun vanavedessä. 😅
Totutelkaamme siis ilkeän pikkuserkun seuraan, mutta opetelkaamme jättämään hänet välillä myös huomiotta 😅
Luen just opintoihin liittyen Maaret Kallion kirjaa inhimillisiä kohtaamisia. Hän kirjoittaa hitaudesta ja kiireestä hyvin:
"Ihmiset eivät ole koneita, jotka jaksavat puurtaa rajattomasti, mutta eivät myöskään laiskiaisia, jotka olisivat parhaimmillaan loputtomassa hidastelussa. Niin liika kestovauhti kuin luovuttanut passiivisuus ovat kohtalokkaita hyvinvoivalle mielelle ja inhimillisille kohtaamisille. Kohtaamisen olosuhteet ovat levollisen valppaita: eivät luovuttaneen passiivisia eivätkä ylikierroksilla sykkimistä."
Ilkeä pikkuserkku "Sitku" voi mennä istumaan sinne sen päänsisäisen kämppiksen viereen ja heille voi kummallekin sanoa et NYT HILJAA. 😂
Hei muuten resonoipa nyt kovaa sun lainaus! Niin paljon olen tätä aihetta miettinyt oikeastaan koko vuoden, taidanpa laittaa kirjastosta varauksen tulemaan. Kiitos vinkistä siis! (Ja erityisesti mun on varottava tota ylikierroksilla sykkimistä, mun hurahtelu menee siihen aika helposti... 😂)
Palasin opintojen, ja Kallion kirjan äärelle, ja kas kummaa siellä tulivat vastaan sanat: "Tutkimukset kertovat, että onnellisuutta koetaan vain nykyhetkessä. Silti mieli pyrkii maalailemaan "sitku"-aikaa ja jää odottamaan parempaa hetkeä. Onnellisuuden kannalta olisi viisaampaa harjoitella tähän hetkeen laskeutumista ja elämän elämistä juuri nyt." Ja sitten vähän alempaa vielä: "Lääketieteen emeritusprofessori Jon Kabat-Zinn onkin osuvasti sanonut, ettei läsnä oleminen ole vaikeaa, vaan vaikeaa on muistaa olla läsnä. Juuri tässä läsnäolemisen paradoksi näyttäytyykin. Aina kun huomaat olevasi muualla kuin kyseisessä hetkessä, olet jo palannut takaisin. Havainnoiva mieli tuo aina takaisin, lempeästi, mutta päämäärätietoisesti. Kun mieli uskaltaa pysytellä tässä ja nyt, se kuulee, kohtaa ja toimii viisaammin."
Nyt lopetan ennen kuin olen kopioinut tähän koko kirjan😅
Ahhh! Ihan parasta mindfulness-filosofointia tähän perjantai-iltapäivään! 🤩 Eli havainnoiva mieli on se ystävä, joka palauttaa "Sitkun" omalle paikalleen, jonne se kuuluu, taka-alalle. Tekisi mieli sanoa että on Kabatt-Zinnin ajatus myös se, että kun avaa suunsa sanoottaakseen hetken kauneutta, on jo astunut aavistuksen pois siitä puhtaasta läsnäolosta, jota on yksinkertaisesti kokea ja ottaa vastaan. Ehkä ei kuitenkaan ole, olen varmaan jostain YouTubesta tämän poiminut omaan mindfulness-ajatusteni kokoelmaan. 🤭 Kiitos tästä!