Havaintoja suloisesta joutilaisuudesta ja sen vastinparista, Seitsemisen kansallispuistosta, hyvästä ystävästä, Jack Kerouackista ja kesän hupenevasta olemuksesta. Vähän myös lehtokurpista.
Aivan ihana kirjoitus kesästä ja luonnosta! Luettuani sen hymyilen, alan unelmoida uusista kesäseikkailuista, kukkapellon valokuvaamisesta vesisateessa ja kaikista ihanista kohtaamisista.
Upeita havaintoja ja koko tarina taas niin elävästi sanoitettu, että tunsin melkein olevani mukana. Melkoisia eräpirkkoja olette, odotan jo suurella innolla mammatelttaretkeä tulevaksi.
Ihana kiitos! Olen vähän jo miettinyt mammatelttaretkelle aluetta ja reittiä (ja tietty ruokaa myös, lähinnä sen määrää!). Siitä tulee myös hauska reissu, jota voipi sitten loputtomassa marraskuussa muistella.
Upea, janinamainen kirjoitus. Miten rakastuinkaan sun kesään tätä lukemalla! Sitä mietin, että miten ehdit kaiken tuon, sillä minä ehdin vain ajatella sitä, että kohta se kesä on ohi. 😁 Kiitos maininnasta myös!
Voi että kiitos! Mietin muuten just tätä oma ääni -asiaa, lähinnä siis proosan kirjoittamiseen liittyen, mutta myös sivuten tätä blogin kirjoittamista. Liittyykö se ehkä tuohon "janinamaisuuteen"? Että jos on aikojen saatossa ja erilaisten tekstien parissa työskenneltyä kehittynyt oma ääni, tarkoittaako se silloin sitä, että voi sillä äänellään kirjoittaa mistä aiheesta tahansa? Entä muuttuuko ääni? Varmasti se elää myös siinä missä kirjoittajakin. Mielenkiintoista! Mutta oli ihana kuulla, että oli janinamainen kirjoitus! <3
Plus mitä tuohon ehtimiseen tulee, en ihan hirveästi ole koulujen loppumisen jälkeen ehtinyt laskeutumaan sohvalle. Mikä on suuri harmi, sillä ajanvietto sohvassa on lempipuuhiani. Mutta sitä voi onneksi tehdä sitten, kun mustikat (ja sienetkin) on poimittu, teltta laskostettu talviteloille. :D Ja vielä lisäksi, että enhän ollenkaan ehtisi näin paljon kaikkea, jos tekisin rahatöitä enemmän kuin sen 10–15 tuntia viikossa.
Haa, olet harvinaisen oikeassa laskeutumisesta. :D
Toi oma äänihän on mielenkiintoinen juttu. Mulla on selvästi kaksi ääntä, suomi-Nani ja enkku-Nani. Mutta tänään just ryhtyessäni kirjoittamaan suomeksi mietin, että oisko nää nyt Substackin myötä vähän jo yhtenäistyneet. (Enkuksi olen hauska, suomeksi melankolinen jne.)
Hei joo! Suomeksi pitää aina olla vähän melankolinen! Runo-opinnoissa piti ihan väkisin harjoitella pois siitä, sillä opettajan mukaan melankolia tulee meiltä suomalaisilta luonnostaan, mutta huumori (tai mikä tahansa muu kuin melankolia) onkin meille vaikeampaa. En ollut ajatellut sitä ennen noin kulttuurisena asiana (vaikka suomipopin/rokin biisilyriikoiden kautta olen toki tutustunut tähän puoleen kansakuntamme sielusta).
Mut kummatkin sopii sulle kyllä, hauska ja melankolinen Nani! Kiinnostaa tutustua näihin puoliin tai niiden integroitumiseen tulevien tekstiesi äärellä :D
Ihanan kesäistä ja kepeää kerrontaa. ❤️ Tästä jäi hyvä fiilis leijailemaan ympärilleni 🙏
Oi kiitos paljon, aivan ihana kuulla <3
Kesä hemmottelee meitä. Kiitos, kun tallennat tänne kaiken kepeän, kivan ja kauniin. 🙏
Näin se tekee! <3
Aivan ihana kirjoitus kesästä ja luonnosta! Luettuani sen hymyilen, alan unelmoida uusista kesäseikkailuista, kukkapellon valokuvaamisesta vesisateessa ja kaikista ihanista kohtaamisista.
Voi kiitos paljon! Ihana kuulla, että kirjoitukseni on herättänyt tällaisia (IHANIA) unelmia <3
Upeita havaintoja ja koko tarina taas niin elävästi sanoitettu, että tunsin melkein olevani mukana. Melkoisia eräpirkkoja olette, odotan jo suurella innolla mammatelttaretkeä tulevaksi.
Ihana kiitos! Olen vähän jo miettinyt mammatelttaretkelle aluetta ja reittiä (ja tietty ruokaa myös, lähinnä sen määrää!). Siitä tulee myös hauska reissu, jota voipi sitten loputtomassa marraskuussa muistella.
Upea, janinamainen kirjoitus. Miten rakastuinkaan sun kesään tätä lukemalla! Sitä mietin, että miten ehdit kaiken tuon, sillä minä ehdin vain ajatella sitä, että kohta se kesä on ohi. 😁 Kiitos maininnasta myös!
Voi että kiitos! Mietin muuten just tätä oma ääni -asiaa, lähinnä siis proosan kirjoittamiseen liittyen, mutta myös sivuten tätä blogin kirjoittamista. Liittyykö se ehkä tuohon "janinamaisuuteen"? Että jos on aikojen saatossa ja erilaisten tekstien parissa työskenneltyä kehittynyt oma ääni, tarkoittaako se silloin sitä, että voi sillä äänellään kirjoittaa mistä aiheesta tahansa? Entä muuttuuko ääni? Varmasti se elää myös siinä missä kirjoittajakin. Mielenkiintoista! Mutta oli ihana kuulla, että oli janinamainen kirjoitus! <3
Plus mitä tuohon ehtimiseen tulee, en ihan hirveästi ole koulujen loppumisen jälkeen ehtinyt laskeutumaan sohvalle. Mikä on suuri harmi, sillä ajanvietto sohvassa on lempipuuhiani. Mutta sitä voi onneksi tehdä sitten, kun mustikat (ja sienetkin) on poimittu, teltta laskostettu talviteloille. :D Ja vielä lisäksi, että enhän ollenkaan ehtisi näin paljon kaikkea, jos tekisin rahatöitä enemmän kuin sen 10–15 tuntia viikossa.
Haa, olet harvinaisen oikeassa laskeutumisesta. :D
Toi oma äänihän on mielenkiintoinen juttu. Mulla on selvästi kaksi ääntä, suomi-Nani ja enkku-Nani. Mutta tänään just ryhtyessäni kirjoittamaan suomeksi mietin, että oisko nää nyt Substackin myötä vähän jo yhtenäistyneet. (Enkuksi olen hauska, suomeksi melankolinen jne.)
Hei joo! Suomeksi pitää aina olla vähän melankolinen! Runo-opinnoissa piti ihan väkisin harjoitella pois siitä, sillä opettajan mukaan melankolia tulee meiltä suomalaisilta luonnostaan, mutta huumori (tai mikä tahansa muu kuin melankolia) onkin meille vaikeampaa. En ollut ajatellut sitä ennen noin kulttuurisena asiana (vaikka suomipopin/rokin biisilyriikoiden kautta olen toki tutustunut tähän puoleen kansakuntamme sielusta).
Mut kummatkin sopii sulle kyllä, hauska ja melankolinen Nani! Kiinnostaa tutustua näihin puoliin tai niiden integroitumiseen tulevien tekstiesi äärellä :D
Onpa hyvä analyysi "tulee meiltä luonnostaan". Se on varmasti ihan totta. Ehkä mun kreikkalainen vereni on sit se hauska ja hulvaton. 😅
Saatoin just naurahtaa ääneen mut ehkä se on just niin!
Kuuntelin tarinasi ääniraidalta, siitä tuli niin hyvälle tuulelle ja rakastan sitä, miten taidokkaasti käytät sanoja tunnelmankuvaukseen.❤️
Kiitos taas isosti - en malta odottaa seuraavaa kertomusta!
Voi että sentään, KIITOS! On ilo ja etuoikeus kirjoittaa, kun on näin ihania lukijoita!