Hidas elämä – mitä se oikein tarkoittaa?

Hidasta elämää on helppo ihannoida, mutta onko se tavoittelemisen arvoista?

Tutustuin viime syksynä täällä Substackissa Elinaan, joka vei minut heti parhaisiin suppismetsiinsä. En tiedä mikä muu kertoisi ihmisestä enemmän kuin halukkuus jakaa salaiset sienipaikkansa toisen suppilovahveroiden ystävän kanssa. Sittemmin kävi ilmi, että meissä on sienihulluuden lisäksi paljon muutakin samaa ja jaettua. Rakastamme metsiä, vaalimme vapauttamme ja tykkäämme kyseenalaistaa normeja. Nämä muun muassa!

Elina on digitaalinen suunnittelija, kirjoittaja, metsänomistaja, valmentaja ja vapaa olento. Hänellä on upea tapa olla aidosti vuorovaikutuksessa läsnä, ja hän onnistuu jotenkin ihmeellisellä tavalla löytämään asioista aina sen kirkkaimman ytimen, näkemään myös sen tuoreen kulman. Niin inspiroivaa! Voit tilata hänen All That You Are -uutiskirjeensä täältä.

Nyt kirjoitin Elinalle kirjeen (tässä!). Keskustelemme kirjeissämme hitaasta elämästä ja siitä, mitä ihmettä se ylipäänsä tarkoittaa. Aivan superjännittävää − mitähän Elina vastaa? Toivottavasti kirjeenvaihtomme herättää sinussakin uusia ajatuksia aiheesta. Voit mielellään myös osallistua keskusteluun!

Vanhalinna, 3. huhtikuuta 2025

Heippa Elina!

Olin hiljattain vatsataudissa todennäköisesti koska olin syönyt jääkaapista alkuvuonna avattua salsaa (edelleen ajattelen, että se oli mahdollisuus), ja siinä maatessani aivan koko päivän sohvalla silmiä välillä raottaen tuli mieleen suosikkiaiheemme, hidas elämä ja sen tavoittelun mielekkyys.

Vatsatautini osui sattumalta hyvään päivään; olin sopinut vain muutaman pikkiriikkisen työn, jotka pystyin hoitamaan sohvanpohjalta käsin, ja lapsi oli koko päivän kaverin luona eikä häntä tarvinnut kuskata yhteenkään harrastukseen. Oli oikeastaan ihan nautinnollista upota sohvaan ja kuunnella ympäristötieteen luentotallenteita, nukahtaa välillä, uneksia, herätä jälleen ja tehdä kaikki tämä uudelleen ja uudelleen.

Vaikka en ollut sanoinkuvaamattoman kipeä, en olisi jaksanut toista samanlaista hidasta päivää. Paloin halusta jo tehdä jotain. Mitä tahansa. Kävellä, kirjoittaa, kaivaa kiikarit esille, tehdä muistiinpanoja, tehdä töitäkin. Hidas elämä, mikä tavoite se on?

Oli valtavan kiinnostavaa, kun kirjoitit tammikuun alussa julkaisemassasi postissa suhtautuvasi ristiriitaisesti nykyään kovin trendikkääseen eetokseen hitaan ja leppoisan elämän tavoittelusta. Minäkin suhtaudun ristiriitaisesti siihen! Tai luettuani ajatuksiasi huomaan itsekin suhtautuvani ristiriitaisesti siihen. Millaista elämä ihan käytännön tasolla on silloin, kun tämän tavoitteensa saavuttaa – tavoitteensa hitaasta elämästä?

Olen puhunut ja kirjoittanut hitaan elämän puolesta niin kauan, vuosia. Itselläni se – hidas elämä – on sitä, että voi röllöttää sohvalla keskellä kirkkainta päivää ja katsella ikkunasta lintuja, jos haluaa. Että voi lukea kirjoja mielin määrin ja kirjoittaa. Että voi tehdä haluamiaan asioita ilman, että kaikessa tekemisessä on jokin suorituskeskeinen tavoite. Ilman, että lukeminen, kirjoittaminen tai vaikka nyt se lintujen katselu olisi keino saavuttaa jotain muuta. Vaan että se on se juttu.

Mutta rehellisesti sanottuna tämä hitaan elämän tavoitteluni, ja siinä myös onnistuminen, on näin jälkikäteen nähtynä ollut voimakas vastareaktio hyvin suorituskeskeiselle ja kiivaalle elämälle, jota nuorena ja nuorena aikuisena elin. Suorituskeskeiselle ja kiivaalle ihmiselle, jollainen olin.

En ole koskaan juossut rahan perässä. Yrittäjyydessäni minua kannusti alkuaikojen epävarmuuksien jälkeen nimenomaan oivallus siitä, että voin tulla kohtalaisen hyvin toimeen myös suhteellisen vähällä työmäärällä. Tämäkin oli jonkinlainen vastareaktio, huomaan nyt. Koska alani ”pakottamana” ryhdyin yrittäjäksi, tulin samalla kääntäneeksi selkäni monelle ”perinteisen” työelämän realiteetille.

Minun on aina ollut vaikea sietää turhanpäiväistä ajanhukkaa. Esimerkiksi lukiossa muistan, kuinka kerrassaan sietämätöntä oli istua oppitunneilla, joilla koin etten saanut mitään irti, että olisin käyttänyt aikani paremmin opiskellessani asian itsenäisesti, että oikeastaan opettajakin vaikutti siltä, että haluaisi paljon mieluummin olla jossain muualla, tekemässä jotain ihan muuta. Saman huomion tein joitakin vuosia myöhemmin ollessani toimistotyössä harjoittelijana ja sittemmin sijaisena. Mikä määrä kallisarvoista, ainutkertaista ihmiselämää menee hukkaan joka päivä joka viikko joka siunattu vuosi, kun ihmiset istuvat työpaikoillaan tehokasta teeskennellen. Vaikka tutkitustikin ihminen pystyy työskentelemään tehokkaasti vain neljän tunnin ajan.

Ja vaikka jo hyvin varhain yrittäjäntaipaleellani yksi kokonaisvaltaisen hyvinvointini kulmakivistä oli työskennellä ajallisesti vähän (edelleen työskentelen vaihtelevasti 10–20 tuntia viikossa), oli kalenterini silti aina täynnä. Olin aivan tyyppiesimerkki sitku-eläjästä, joka odotti seuraavaa viikonloppua, seuraavaa kesää, seuraavia kisoja koiran kanssa, seuraavia festareita, seuraavaa reissua, sitä hetkeä, jolloin minä olisin taitavampi, parempi, paremmassa kunnossa ja ihoni paremmassa kunnossa… ja elämäni valmis ja täydellinen.

Mutta elämä ei mene niin. Elämä ei ylipäänsä mene, vaan se on, niin kuin loistavassa tekstissäsi kirjoitit. Erinäisten identiteettiäni ravistelleiden kriisien, kuten avioeron, käynnistämän banaalin mutta samalla uudistavan ajanjakson kautta päädyin lopulta luopumaan aivan kaikesta, poistamaan aivan kaiken, tuijottamaan seinää. Olin tuolloin 34-vuotiaana ensimmäistä kertaa teini-iän jälkeen elämässäni tilanteessa, jossa minulla oli aidosti aikaa ja tilaa miettiä, ovatko kaikki ympärilleni kasaamani rakenteet (ja myös kulissit) todella sitä, mitä elämältä aidosti haluan. Ja siinä sitä sitten olin, virkistävän tyhjässä ja tuolloin lohdullisen hitaassa elämässä. Lopulta elämäni oli niin hidasta, että arvaat varmaan. Se oli jo ennalta-arvattavaa. Tylsää. Hetkinen. En minä tätä halunnut!

Luonnonläheinen elämäsi syvällä keskellä pohjoisia metsiä täydellisen omalakisine aikatauluineen kuulostaa ihanteelliselta nimenomaan hitaan elämän näkökulmasta. Mutta onko se sitä, hidasta elämää? Tai millaista se on? Mitä ajatuksia hidas elämä sinussa herättää? Onko se ylipäänsä jotain, jota tavoitella?

Odotan innolla kirjettäsi!

♡ Janina