Digitaalinen kasvio
Haluatko oppia tunnistamaan luonnonkukkia? Syksy on paras hetki digikasvion perustamiseen.
Olen kerännyt vuoden ajan itselleni digitaalista kasviota, ja toisinaan kun jaan kasvikuviani erilaisissa kanavissa, saavat ne osakseen ihmeellisen ihastuneita reaktioita. Kerronkin nyt vähän tästä projektistani, joka alkoi hetken mielijohteesta mutta josta onkin tullut minulle kovin tärkeä.
Olen kuvannut kasveja oikeastaan aina, täydellisen järjestäytymättömästi, täydellisen esteettisistä näkökulmista käsin. Kasvioinnostukseni taas alkoi vuosi sitten syyskuussa palattuani kotiin mullistavalta Lapin-vaellukseltani. Muotkatunturin erämaassa kaikki pienikin luonnossa oli niin loputtoman uutta ja kiinnostavaa, että saatoin puhjeta eräänlaiseen nelikymppisen kyselyikään, ja oppaamme saikin olla vastailemassa jatkuvasti milloin minkäkin ruohon ja sammaleen taksonomiaan liittyviin kysymyksiini. Keräilin näytteitä muistikirjani väliin ihan muina hemuleina ja toistelin pöpelikössä tarpoessamme kasvien nimiä kuin rukousta, mantraa tai turvasanaa: luhtavilla, karhunruoho, tunturilieko. Ruohokanukka, variksenmarja, katinlieko.
Se oli ihmeellistä syksyä muutenkin se aika. Elin keskellä ammatti-identiteetillistä ahdinkoa/-stusta, enkä 15 vuotta kieli- ja käännösalan yrittäjänä työskenneltyäni yhtäkkiä tiennytkään, mikä minusta tulisi isona.
Syyskuussa luonto alkaa jo käpertyä kokoon, kesän vehreys kuivuu ja jähmettyy ojanpohjalta törröttäviksi ruskeiksi säkkäriksi. Olin Muotkan-vaelluksen jälkeen raukea ja onnellinen siitäkin huolimatta, että auto jäi jarruongelmien takia Sodankylään. Tein minkä pystyin, kiinnitin luhtavillan, ruohokanukan ja tunturiliekon kuivahtaneet näytteet kontaktimuovin kappaleilla riekon sulkien viereen vaelluspäiväkirjani väliin ja huokailin.
Huokailin ja kävelin.
Ja kun kävelin Luumun kanssa kotimme lähellä tuttua kolmiolenkkiä, huomasin pientareella edelleen ponnekkaana kukkivan vuohenkellon ja kuvasin sen.
Kasvioni oli saanut ensimmäisen kasvinsa.
Nyt liki vuotta myöhemmin digitaalisessa kasviossani on 116 kasvia. Olen julkaissut "löydökseni" aina Instagramin tarinassani, josta olen tallentanut ne profiiliin kohokohdaksi. Kasvion julkaiseminen Instagramissa tai missään muussakaan kanavassa ei tietenkään ole tarpeen – itse ryhdyin siihen, sillä tekninen ihmelapsi kun en ole, sain sillä tavalla kuvan päälle kivat fontit kasvin suomenkielistä nimeä ja tieteellistä nimeä merkitsemään. Jonkin sovellusversion päivityksen myötä nämäkin lempifonttini muuttuivat hiljattain hiukan, mutta tällaisten muotoseikkojen kanssa pystyn sentään elämään.
Sen lisäksi että digitaalisen kasvion keräämisessä yhdistyy monia suosikkipuuhiani, kuten luonnossa liikkumista ja kasvien valokuvaamista, ovat silmäni avautuneet vuoden aikana havaitsemaan kasvillisuuden yksityiskohtia ihan eri tavalla.
Tuomas Aivelo kirjoittaa Tiede Luonto -lehden 4/2025 kolumnissaan kasviekologian piireissä tunnistetusta kasvisokeuden ilmiöstä; vaikka Aivelon mukaan kasvisokeus laajimmassa merkityksessään voi tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät vain välitä kasveista, tunnistan kasvisokeuden merkkejä myös itsessäni. Ennen kasvion perustamista olin melko keskinkertainen luonnonkukkien tuntija. Perinteisten päivänkakkaroiden, peltosaunioiden ja leskenlehtien lisäksi minulle tuttujen lajien kirjo oli aika kapea. Ja kun en tunnistanut kasveja, olivat ne minulle samaa vihreänsävyistä massaa. Olin tietyssä mielessä kasvisokea.
Nyt saan suunnatonta iloa siitä, että menenpä melkeinpä mihin tahansa, kangasmetsään, suolle tai huoltoaseman takaiselle joutomaalle, voin nopeallakin vilkaisulla todeta tunnistavani liki poikkeuksetta kaikki näköpiirissäni olevat kasvit. Kaikki pienimmätkin ns. rikkakasvit ovat saaneet mielessäni omat piirteensä, ja kun tunnistan jokaisen lajin, ilahduttaa jokaisen lajin kohtaaminen yhtä lailla – kuin tapaisin vanhan ystävän.
Miten kasvit sitten tunnistetaan?
Kun olin kuvannut kasvin puhelimellani, hain sitä Googlesta kuvahaulla. Googlen kuvahaun tuloksiin ei kuitenkaan voi luottaa, mutta suuntaa se voi antaa. Saatoin myös hakea kasviani Googlesta hakusanoilla, kuten "keltainen kukka kesäkuussa", ja tällaistenkin hakutulosten seulominen voi olla opettavaista. Kun sain Googlesta varteenotettavia vaihtoehtoja löytämälleni kasville, hain näitä vaihtoehtoja Suomen Lajitietokeskuksen lajihausta. Laji.fi-sivulla on parhaillaan 49 118 lajia, ja kunkin lajin omalta lajikortilta näkee sekä kuvia, tietoja (esim. esiintymisen tyypistä ja uhanalaisuudesta) että havaintoja Suomesta. Lajitietokeskuksen lajikortilla kannattaa avata välilehdet Media, jossa on lisää kuvia kasvista, sekä Tunnistus, jonka kuvat auttavat lajimäärityksen tekemisessä. Myös Luontoportilla on hyvät sivut lajien tunnistamiseen1.
Kasviokirjallisuutta
Lainasin myös kirjastosta erilaisia kasviokirjoja, joista erityisesti haluan mainita Seppo Vuokon & Jorma Peiposen Kasvit Suomen luonnossa (Otava 2007) sekä Bo Mossbergin & Lennart Stenbergin Maastokasvion (Tammi 2007). Aloittelevalle kasvion kerääjälle ensin mainittu on varmasti helpompi; nyt vuoden kasviota kerättyäni ja kirjaa jälleen selattuani ilahduin huomatessani, että kovin montaa Vuokon & Peiposen esittelemää kasvia omasta kasviostani ei enää puutu! Maastokasvio taas on ehkä kätevämpi laitos ottaa retkelle mukaan reppuun; se esittelee yli 1 000 Pohjoismaissa esiintyvää kasvia, ja on btw. edellä mainitun Seppo Vuokon suomentama. Maastokasvio sisältää myös jokaiselle himohemulille kätevän määrityskaavan, joskaan itse en ole ihan niin pitkälle kasvioharrastuksessani (vielä!) edennyt.
iNaturalist
Olin kerännyt kasviotani verkkaalleen yli puoli vuotta (sisältäen toki kasvion kannalta simppelit talvikuukaudet) Googlen, Lajitietokeskuksen, kirjallisuuden ja kumppaneiden tukemana, kunnes latasin viimein jatkuvasti suosiotaan kasvattavan iNaturalist-sovelluksen. iNaturalist on luontoharrastajien yhteisö, jossa voi kerätä omia luontohavaintojaan, saada apua niiden tunnistukseen muilta käyttäjiltä ja osallistua näin tutkijoille hyödyllisten esiintymistietojen tuottamiseen. Sovellukseen tutustumisen jälkeen olenkin lisännyt havaintoni ensisijaisesti sinne, pyrkinyt tunnistamaan kasvin sovelluksen ehdotusten mukaan (näyttää samanlaiselta / odotettavissa lähistöllä), ja vasta sitten lisännyt kasvikuvan omaan digikasviooni.
Digikasvio omalla tavallasi
Digikasvioni on siis aika levällään nyt kaikkialla, iNaturalistissa ja Instagramissa nyt ainakin, mutta pidän ajantasaista, täydellistä kasviotani puhelimen galleriassa omassa Kasvio-kansiossaan. Tulevaisuuden reipas ja aikaansaava minä teettäisi tämän kansion kuvista korkealaatuiset valokuvat, ryhmittelisi ne jotenkin asianmukaisesti (tai asiattomasti esim. esteettisestä näkökulmasta) ihan oikeisiin valokuvakansioihin ja huokailisi ihastuksesta milloin minkäkin kasvin vastaansanomattoman kauneuden edessä.
Jos digikasvion kerääminen kiinnostaa mutta et tiedä mistä aloittaa, aloita silti nyt. Syksyllä kasvien valmistautuessa talvehtimaan on aloittelevankin kasvien tunnistajan helppo kerryttää osaamistaan, kun ihan joka paikka ei ole täynnä toinen toistaan uudempia ja ihmeellisempiä lajeja. Syyskuussa pääsee hyvin alkuun, sitten onkin talvilevon paikka itse kullakin, kunnes keväällä innostus suorastaan tursahtaa kukkaan varhaisten kukkijoiden verkkaista heräämistä vahdatessa. Leskenlehti, vuokot ja kevättaskuruoho antavat osviittaa tulevasta kaudesta. Sen jälkeen jokaisella oman elämänsä Hemulilla ovatkin kiireiset ajat edessä, kun maasta työntyy uutta ja ihmeellistä harva se hetki.
Hei ei muuta kuin ihania hetkiä kasvion parissa! Ja jos unohdin kertoa jotain oleellista tai miksei epäoleellistakin kasvioprojektistani, kysy toki. ♡
Arvoitus!
Mikä on yllä oleva lehtevä kasvi? Tekee isoja lehtiä loppukesällä, mutta kukkaa ei näy missään.2
Saatat tykätä myös näistä:
Esimerkiksi lintuja tunnistettaessa erityisen kätevä on Luontoportin ääninäyteosio, mutta se nyt ei liity kasviohommeleihin sinänsä mitenkään.
No tämä ihmehän on jokaiselle tuttu leskenlehti. Kukintoverso kehittyy keväällä ennen myöhemmin kesällä kehittyviä hertta- tai munuaismaisia lehtiä, kertoo Lajitietokeskus.
Olipa inspiroiva kirjoitus!🤩 Tuo, miten silmät avautuvat lajien tullessa tutuiksi, on valtavan hieno kokemus. Sekin, että huomaa kasvin, josta tietää, että sitä ei ole vielä koskaan tunnistanut. Digitaalisen kasvion hienous on ainakin se, että siten voi tallentaa myös uhanalaisia ja vaarantuneita lajeja, eikä tarvitse nyhtää niitä kasvupaikoiltaan. Tosin juurakko jää silloin näkemättä, mutta se ei lie useinkaan merkityksellistä.
Olen joskus miettinyt, että listaisin kuvin ja nimin vaikka nyt aluksi kaikki omalta tontilta löytyvät luonnonkasvit. Olisi kiva lisä talonkirjaan vaikkapa!
Tää on mainio projekti! Kun kuulin tästä ekan kerran, ajattelin heti omaa Moody Plants -kuvasarjaani. Sitä tehdessä olen monesti miettinyt, että tässäpä oma kasvistoni. Etenkin kun olen halunnut sisällyttää siihen vain kotikunnan kasveja. Onneksi nykyään taas tehdään kasvistoja kouluissakin!