Alkuvuonna luettua
Lukusuosituksia alkuvuonna lukemieni teosten joukosta sinulle, kirjojen ystävä!
Heinäkuu on loistava hetki luoda katse kuluneeseen puolivuosikkaaseen ja sen aikana luettuihin kirjoihin. En tee nyt hengästyttävää luetteloa kaikista lukemistani kirjoista (joita on 108 kappaletta), vaan annan niiden joukosta täsmäsuosituksia erilaisille lukijoille, erilaisiin kaipuisiin. Toivottavasti löydät tämänkertaisesta naakkapostistani jotain ilahduttavaa kirjastokassisi täytteeksi!
Luen aika paljon. Olen aina lukenut. Olin just se vanhojen kirjojen tomulta tuoksuva ala-astelainen, joka joutui siirtymään aikuistenosastolle, kun olin jo lukenut Vahdon piskuisen kunnankirjaston kaikki lasten- ja nuortenkirjat.
Voi sitä muistojen kultaamaa ysikytlukua ja vanhaa keltaista puutalorakennusta, koulun pihapiirissä sijaitsevaa kirjastoa, joka oli yksiä lempipaikkojani lähimetsän ja hevostallien rinnalla. Voin sanoa kasvaneeni puiden ja hevosten kanssa mutta myös ja erityisesti nenä syvälle kirjojen aukeamiin hautautuneena. Fiktio ja lopulta myös kaikenlainen kansien väliin taidokkaasti nivottu tieto(kirjallisuus) on ollut henkilökohtainen puuhamaani, viiden tähden rantalomakohteeni sekä myös pakopaikkani elämän realiteeteista liki neljän vuosikymmenen ajan.
Ensimmäisten lukemieni aikuistenkirjojen joukosta muistan kirkkaimmin Joy Adamsonin Pippa, savannien kaunotar -teoksen, koskettavan ja jännittävänkin tarinan lemmikin asemaan päätyneestä ja sittemmin luontoon vapautetusta gepardista. Suomennos on vuodelta 1969, ja ilahduin löydettyäni tämän muutama vuosi sitten omaan hyllyyni jostain saa ottaa -laarista, en muista enää mistä. Kirjavalintani tuolloin, ehkä nelos–vitosluokkalaisena pikkuvanhana lapsena mutta silti niin naperona, on nyt jälkikäteen ihan itsestäänselvä. En toki haaveile gepardista lemmikkinä enkä enää edes työstä gepardien parissa… mutta juuri nyt minussa hengittää voimakkaampana kuin koskaan nainen, joka voi olla kirjoittaja ja sanataideohjaaja ja äiti, biologi ja ympäristötieteilijä ja ekologi kaikkea tätä samaan aikaan ja harmonisesti limittäin.
Lukuvinkkini sinulle, kirjojen ystävä ♡
Alkuvuoden yllättäjä on Helsingin yliopiston Tiedekulman kanssa yhteistyössä suunnitellun Tiedekulmapokkarisarjan kuudes osa Epävarmuuksien aika – Kuinka Venäjän hyökkäyssota muuttaa maailmaa? Olen pitänyt sarjan muista osista mm. Kuinka maailma pelastetaan? – Kohti kestävämpää tulevaisuutta sekä Mitä ilmasto muuttaa? – Elämää lämpenevässä maailmassa, ja tiedepokkarit tarjoavatkin aiheestaan riippumatta ihmeellistä lohtua someajan disinformaation ja kuplautumisen värittämässä todellisuudessa rimpuilevalle. On tärkeää huomata, että emme ikään kuin leiju epävarmassa nykyhetkessämme vailla historiaa, vailla menneisyyden tapahtumaketjuja. Että vaikka Venäjän hyökkäyssota tai vaikka ilmastonmuutos tuntuvat absurdeilta, niille on selityksensä, kaikki vaikuttaa kaikkeen… ja näin: myös me tässä epävarmassa nykyhetkessämme voimme vaikuttaa toiminnallamme tapahtumien kulkuun jatkossa. Tiedepokkarit ovat päänsilitys tiedon ja tieteen nimeen vannoville. Maailma on edelleen järkevä paikka, jossa tutkimuksella (ja tutkimustulosten julkiseen levitykseen saattamisella / popularisoinnilla) on äärettömän tärkeä asema.
Alkuvuoden nopealukuinen1 on tanskalaisen Solvej Ballen suursuosioon nousseen romaanisarjan avausosa Tilavuuden laskemisesta I. Ihan mieletön juoni (Päivä murmelina mutta ihastuttavammin, samaistuttavammin ja pohdiskelevammin), ihan mieletön asetelma (antiikkikirjakauppias!), ihan mieletön veto koko pienen mutta painavan romaanin ajan. Luin tämän yhtenä päivänä Mellilän-mökillämme (joka ei siis ole oma mökkimme, mutta jota olemme nyt kolme vuotta peräjälkeen Mellilä-ihastuspäissämme silloin tällöin vuokranneet). Needless to say mutta Ballen Tilavuuden laskemisesta -sarjan jatko-osat ovat lukulistalla ja lukulasien edessä asap.
Alkuvuoden historiallinen romaani on Jenna Kostetin Sinisiipisten saari. Sinisiipisten saari on 1930-luvun Turkuun sijoittuvan trilogian avausosa, jolle jatkoa saamme odottaa tietojeni mukaan tässä aivan tuota pikaa. Sinisiipisten saari on herkkua kaikille saariston, luonnon ja vetävän kaunokirjallisuuden ystäville. Teoksen erityiseksi juuri minulle tekevät kirjailijan 1930-luvun teemaan järjestämät julkkarijuhlat, joihin minulla oli keväällä suuri ilo ja kunnia saada osallistua. Olen edelleen häkeltynyt ja pikkuisen starstruck. Odotan innolla ja sydän auki trilogian jatko-osia!
Alkuvuoden raadollisin on tietysti ja no questions asked Pajtim Statovcin Lehmä synnyttää yöllä. Romaani sai aivan oikeutetusti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2024, ja on henkilökohtainen suosikkini maineikkaan kirjailijan teosten joukosta. Lehmä synnyttää yöllä on rankka, se on niin rankka. Mutta samalla se on kaunis ja rehellinen ja voi miten Statovcin kieli soljuu, se soljuu kuin auringonläikkään jätetty voi, voi että. Tykkään myös siitä, että teos jättää tilaa myös lukijalle. Teoksesta läpikuultavia arvoja on lukuisia, eikä mitään romaania, tätä erityisesti, kannatakaan yrittää lokeroida mihinkään tiettyyn.
Alkuvuoden paras talouskirja ihan jokaiselle, myös ja erityisesti heille, joiden mielestä talous ja esimerkiksi markkinointi ovat aiheina t y l s i ä, on Antti Isokankaan ja Riku Vassisen Viherpesutalous – näin markkinoit ja viestit vastuullisesti. Siis aivan jokaisen kannattaa lukea tämä. Kirjoittajat käsittelevät rennolla otteella mutta samalla ihan tosi tosi vakavasti (otettaen) viestinnän ja markkinoinnin roolia kestävässä liiketoiminnassa, yritysten ympäristövastuuta ja vastuullisuusviestinnän historiaa. Aivan supermielenkiintoista ja opettavaista. Hetken ajattelin, että kenties haluankin sittenkin olla isona vastuullisuusviestijä!
Alkuvuoden silittävin on Anne Muhosen Kuuden kättelyn sääntö. Teos on ansioituneen kirjailijan, kuvittajan ja sarjakuvataiteilijan ensimmäisiä säeromaaneja. Kuuden kättelyn säännössä lukija pääsee päähenkilön siivellä harjoittelemaan rohkeutta, irtipäästämistä ja vapaudestakin nauttimista Muhoselle tyypillisessä, ihastuttavan lempeässä ohjauksessa. Tämäkin kirja on minulle henkilökohtaisesti hyvin rakas; luin sitä Kouvolassa ihka ensimmäisenä sanataideohjaajan koulutusviikonloppuna, ja päähenkilö-Pihlan tavoin minäkin harjoittelin ottamaan askeleita kohti omammannäköistä elämääni. Anne on myös rakas ystäväni, ja odotan aina innolla ja jännityksellä, mitä hän seuraavaksi julkaiseekaan. ♡
kirjoittaa myös täällä Substackissa.Alkuvuoden paras metsäkirja on Katja Lammisen Metsätalous & luonnon monimuotoisuus. Teoksesta ilmestyi nyt Vastapainon kustantamana uusi painos, joka oli tietysti saatava asappia myös omaan hyllyyn. Aiemmin nimellä Metsien monimuotoisuus julkaistu teos (Metsäkeskus Tapio) on kattava selonteko Metsätalouden vaikutuksista metsäluonnon monimuotoisuuteen ja mikä tärkeämpää: monipuolinen, asiantunteva ja tiukka mutta rohkaiseva puheenvuoro täynnä ratkaisuehdotuksia. Mitä metsänomistaja voi tehdä monimuotoisuuden turvaamiseksi? Suosittelen tätä teosta jokaiselle luonnon monimuotoisuudesta ja ympäristönsuojelusta kiinnostuneelle omistettujen metsähehtaarien lukumäärästä riippumatta.
Alkuvuoden panostus hyvinvointiin on Florence Williamsin Metsän parantava voima (The Nature Fix). Luonnon vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin on tutkittu paljon, ja luonnon hyvää tekevät vaikutukset ihmisen terveydelle ovat jo melko laajasti yleisesti tunnettuja. Williams tutustuu teoksessaan erilaisiin luontopalveluihin ympäri maailmaa, ja kirjoittaa havainnoistaan jutustelevaan, omakohtaiseen esseetyyliin. Metsän parantavassa voimassa perehdytään muun muassa japanilaiseen metsäkylpyperinteeseen, ja Suomellakin on teoksessa oma osansa. Lämmin suositus! Tämän lukemisen jälkeen päässäni suorastaan surisi kaikenlaisia ideoita omaa luonnossa toteutettavaa kirjoitusretriittitoimintaani ajatellen.2
Alkuvuoden paras valokuvateos on Heikki Willamon Metsä minussa. Muhkea teos on katsaus menestyksekkään luontovalokuvaajan ja -kirjailijan metsää käsittelevään tuotantoon. R a k a s t a n Willamon pohdiskelevia, kantaaottavia tekstejä, mutta erityisesti tässä teoksessa myös valokuvat veivät sydämeni, johdattivat sen metsään ja saivat sen luomaan siellä jotain uutta, jotain, jonka olin kadottanut kauan, kauan sitten. Olen aikeissa kirjoittaa Willamon teoksista oman naakkapostin, joten stay tuned, jos metsä on sinullekin sydämen asia, siis niinku yhtään!
Alkuvuoden teos modernille noidalle on aika raflaava kategoria, myönnän, mutta jotain sellaista kasvibiologi Robin Wall Kimmererin The Serviceberry minulle oli. Kirjailija onnistuu välittämään pienehkössä teoksessaan niin monia minullekin tärkeitä arvoja lohdullisella, rohkaisevalla ja jotenkin tosi vakuuttavalla tavalla. Kuinka kapitalismin kritiikki, jakamisen kulttuuri ja inhimillinen hyvinvointi voidaan punoa yhteen pieneen marjaan, kysyn. Robin Wall Kimmerer vastaa, ja millainen vastaus se onkaan!
Alkuvuoden koskettavin on Anna-Riikka Carlsonin Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä. Ei tätä tarvitse ehkä perustella mitenkään, riittää, kun tietää, että kirjassa keskusteluja käyvät Eeva Kilpi ja Anna-Riikka Carlson ja että he keskustelevat elämästä ja kirjallisuudesta ja luonnosta ja sen suojelemisesta, ystävyydestä, ikääntymisestä, miehistäkin. Aivan silmät kyyneliä tulvimaan saavalla tavalla Carlson lähestyy jotain, joka on elämäkerta mutta samalla paljon muuta, samalla paljon enemmän. Tämän luettuani tekee mieli lukea kaikki Kilven teokset (uudelleen), kirjoittaa niimmaan perkuleesti, kirjoittaa runoja, ostaa se metsämökki, olla luonnossa, suojella luontoa, olla yhteydessä hyviin ystäviin, ystävystyä lisää, tanssia ja laulaa ja nauraa ja itkeä siinä ystävyydessä, mitä on, sillä elämä on pitkä ja lyhyt ja komea ja sorja kaikkea samaan aikaan.
Alkuvuoden kirkas nykyproosateos3 on Eino Tainan Se laajenee. Tykkään aivan valtavasti teoksista, joissa on joku päähenkilö, joka on vähän hukassa tai vähän rikki, vähän ihminen joka tapauksessa, ja joissa ei näennäisesti tapahdu mitään, mutta joissa pienien ikään kuin merkityksettömien kohtausten tai yksityiskohtien kautta luodaan maailma, joka on ehyt ja kokonainen. Tainan esikoisromaani on eräänlainen kasvukertomus, jossa minua miellytti myös hyvin luonteva ja samalla raikas kieli.
Ja vielä viimeiseksi mainitsen alkuvuoden parhaan lanu-kirjan/-sarjan, eli lasten- ja nuortenkirjakategoriassa voisin suositella vaikka mitä4, mutta nostan nyt esille J. S. Meresmaan Lumola-sarjan, jonka toista osaa luemme parhaillaan lapsen kanssa iltasatuna. Ensimmäinen osa Pimeänkynsi ilmestyi viime vuonna, ja toinen osa Sysivesi nyt keväällä. Lumolan hirviöhoitolan asukit ja kaikki hirviöiden havaitsemiseen liittyvä salamyhkäisyys kiinnostaa just nyt yhdeksänvuotiasta, jonka kanssa on ollut viime aikoina vaikeuksia löytää mielenkiintoista luettavaa. Lumola-sarjan on kuvittanut Elina Äijälä, ja
kirjoittaa myös täällä Substackissa.
Oletko lukenut hiljattain jonkun tosi päräyttävän kirjan, jota haluat suositella minulle (ja naakkojen lukijoille)? Tai kirjan, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen? Tai kirjan, joka sopii mielikuvituksellisiin kategorioihini? Kerro ihmeessä!
Parhaillaan itselläni on kesken lapsen Lumola-sarjan kakkososan lisäksi Juha Kauppisen Kertomus maasta (jouduin palauttamaan sen kesken lukemisen kirjastoon ja uusi kappale on matkalla vielä), Timo Vuorisalon Ympäristöekologia (täyden kympin teos on minulla vain e-kirjana, minkä takia lukeminen mielenkiintoisesta aiheestaan huolimatta takkuaa), Lyytimäen & Hakalan Ympäristön tila ja suojelu Suomessa (joka minun pitäisi tenttiä vielä tässä kuussa), Metsän kätköissä – Suomen metsäluonnon monimuotoisuus (aivan järjettömän hyvä tämäkin mutta niin täynnä niin painavaa asiaa, että lukeminen on hiiiidaaaastaaaa), Teemu Vaarakallion Viimeinen siirto – Suomalainen ympäristöliike nyt eli kuinka mahdoton tehdään (aina on kesken vähintään myös yksi äänikirja Kansalliskirjaston äänikirjapalvelusta, tällä kertaa tämä; olin tosin niin vaikuttunut teoksesta jo sen alkumetreillä, että tilasin oman kappaleen Kustantamo S&S:n alesta ja se odottaa minua parhaillaan Liedon Q-Kirjakaupassa), Pajusen & Leppäsen Luonnon rytmissä yli vaikeiden aikojen (vasta ihan just äsken aloitin tämän enkä osaa sanoa muuta kuin että aivan valtavan kiinnostava aihe), sekä John Ajvide Lindqvistin kauhuromaani Ystävät hämärän jälkeen (jota luen nyt tosi tosi monen vuoden jälkeen toistamiseen; nyt puolisolle ääneen, tämä on eeeehkä viides yhdessä ääneen lukemamme teos).
No niin! Lukulomaa tarvitsisin selvästi kaikista muista harrasteistani saadakseni edes keskeneräiset päätökseen. Mutta kesä on nyt ja se on lyhyt ja minäkin olen nyt ja minä olen tässä ja kohta taas jossain. Luetaan kun keritään – jos ei nyt riippumatossa ilta-auringossa niin viimeistään talvella villapeittojen alla takkatulen loimussa.
Saatat tykätä myös näistä:
Muita nopeita alkuvuodelta voin suositella: Iikka Kivi: Apokalompsis, Minna Mikkonen: Sydänhirviö ja Markku Pääskynen: Niin kaunis on maa.
Järjestän osana sanataideohjaajan koulutustani kaksi minimetsäretriittiä kirjoittamisen parissa heinä–elokuussa. Kummatkin retriitit ovat valitettavasti täynnä, mutta järjestän jatkossakin vastaavanlaista luovaa ja rentoa toimintaa, jossa yhdistän kirjoittamisen ohjausta luonnon hyvinvointitekijöihin. Jää toki seuraamaan järjestämiäni tapahtumia täällä Substackissa, verkkosivustollani taikka Instagramissa.
Kirkasta kotimaista nykyproosaa alkuvuonna lukemieni kirjojen joukosta ovat myös esim. Sami Oskari Lahtisen Dinosaureeni sekä Petter Sandelinin Osuma.
Tästäkin aiheesta olen kirjoittamaisillani tekstiä, eli tulossa on naakkaposti meillä suureen suosioon nousseista lasten (luontoaiheisista) kuvakirjoista!
Hauska lukea, että jollain muullakin on samaan aikaan useita kirjoja kesken! Eri tilanteisiin vaan sopii erilaiset kirjat!
Fantastiset vinkit! Tuo kirjamääräsi jaksaa aina hengästyttää, vaikka olen siihen jo tottunut 😀 Tuo Jenna Kostet voisi ehkä sopia näin Ankeriaan jälkimainingeissa? Ja miten tuo Vihertalous on mennyt multa ihan ohi? 😳 Taas lista kasvaa…